"Oon kävellyt viideltä aamulla puiston läpi ja huomannut, että maailma on kauneimmillaan hiljaisen aamukasteen aikaan. Oon poistunut kolmelta yöllä huoneestani pihakeinuun makaamaan, ja yrittänyt nukahtaa. Oon nähnyt, kuinka metsissä sumuverho kohoaa maanpinnalta kohti puiden latvoja, ja kuinka se peittää järvet kokonaan. Oon nojaillut rannalla mäntyä vasten ja odottanut, milloin alkaisi satamaan."
- - -
Voisin kirjoittaa teille satoja lauseita ikävästä, joka ei väisty ajan kanssa. Niin suuresta ikävästä, että se raastaa tälläkin hetkellä mun rintakehää, mutta silti niin pienestä, että unohdan sen päivisin. Mä en usko, että tästä voi päästä irti.