23. heinäkuuta 2016

Mahdollisuuksia

Muistan, miten viime syksynä tunsin loputonta onnellisuuden tunnetta sijaismajoituksessa tuntemattomien ihmisten seurassa. Asuin viikon kerrostalon kattohuoneistossa ja ihailin iltaisin tuntureita sekä kuuntelin parvekkeella syksyisten lehtien havinaa. Tunnen edelleen sen levollisuuden - kun olin täynnä odotusta, toivoa ja intoa. Mua ei haitannut, että lähin ystävä asui lähes 500 kilometrin päässä. Sinäkin otit pitkästä aikaa yhteyttä ja otin sulle kuvan siitä taianomaisesta auringonlaskusta.

Sain oman kauniin asunnon. Tunnen edelleen sen kivun lonkissani, kun nukuin lattialla pyyhkeen päällä lähes kaksi viikkoa. Maistan edelleen sen kermaisen kattilassa tehdyn kahvin, kun en omistanut viikkoihin kahvinkeitintä. Muistan edelleen sen tunteen, kun minulla ei ollut aikoihin ainuttakaan kalustetta, mutta joka kerta kotioven avattua minusta tuntui, että olen saapunut kotiin. Haistan edelleen sen vastatehdyn remontin - kylppärin putket ja seinien maalit. Muistan, kun laitoit minulle iltakuuden jälkeen viestiä ja tunsin haikean kaunista menneisyyttä sun sanoista.

Uusi kotini on edellistä raihnaisempi ja ajatukset rikkinäisempiä kuin vuosi sitten. Mutta sä oot nykyisin aiempaakin upeampi. Mietin, oliko viimesyksyinen hetkellinen onni enemmän peräisin uusista mahdollisuuksista vai meidän paluun tehneistä pitkistä keskusteluista.

Lähestyvä syksy tarjoaa minulle taas mahdollisuuksia, mutta milloinkohan en olisi pettynyt uusiin alkuihin.



"I tell myself I am searching for something. But more and more, it feels like I am wandering, waiting for something to happen to me, something that will change everything, something my whole life has been leading up to."
- Khaled Hosseini, And the Mountains Echoed