11. syyskuuta 2016

Ihmismielen rikkonaisuus

Voisin luvata, etten enää kirjoita sinusta, mutta en tee lupauksia, joita en voi pitää. Niinhän säkin sanoit. Kuitenkin vasta lupasit jäädä, ja nyt jo pakenit varoituksetta. Hyväksyn sen hymyillen ja jatkan matkaa.

Et ole ensimmäinen ajatus herätessäni etkä viimeinen ajatus ennen nukahtamista. Jäät yhdeksi muistoksi muiden lähteneiden joukkoon. En enää odota sinua syli avoinna, ja tällä kertaa joutuisin miettimään kahdesti ottaisinko sinut enää vastaan, jos joskus päättäisitkin palata. Jatkossa voin ajatella sinua lämmöllä, mutta olet samalla muistutus kaikesta siitä, mitä tulevaisuudessa tiedän kiertää kaukaa. Olit kaikkea, mitä muistin ja paljon enemmän, mutta olit myös merkityksettömien sanojen arkku ja ihmismielen rikkonaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti