Kun oltiin selviytyjiä Puolan Gdanskissa. Ajeltiin vähän jännittyneinä pummeina ratikalla ympäri kaupunkia. Tunnettiin iholla se helle, joka poltti meidät punakoiksi. Kiireettömyyttä, halvinta kaljaa ja tyytyväistä hiprakkaa. Ja mä pidin siiltä sylissä
en koe elämääntyytyväisyyttä vaik kaikki on paremmin kun aikoihi
Kun juhannuksena istuttiin hilpeinä ulkona vihreällä nurmikolla, poltettiin vesipiippua ja mä katsoin mun ympärille ja näin ihmisiä, joita rakastan kaikista eniten
pelottaa miten pää kestää. kun ei se kestä
Kun kävin ensimmäistä kertaa Oulussa. Kohtasin vihdoin ihmiset, joihin tutustuin jo seitsemän vuotta sitten. Muutama suloinen suudelma, särkynyt nilkka ja kaljottelua kepeään auringonnousuun asti
taas vähän ahdistaa ja on tyhjä olo ja mitä vittua mä ny taas teen
Kun Ruisrockissa parasta oli ensimmäiset etkot ja viimeiset jatkot. Sain olla rakkaiden ihmisten seurassa ja humalassa tunnustin liian isoja asioita. Kun tallustelin festariheilan kainalossan sekä vihasin niitä taksijonoja. Tunsin rauhallista raivoa ja haikeaa iloa
mulla on ollu niin pirun hyvä olla
Kun rakensin Ilosaarirockia kaksi päivää ja nautin täysin siemauksin siitä, kun lapioitiin kaapelia maan alle ja aseteltiin tuhansia kynttilöitä. Huomasin, että nukkuminen ohuen viltin alla teltassa ei ollutkaan kamalaa. Tutustuin rokatessa mielettömiin ihmisiin ja tunsin loputonta onnea
en ymmärrä miks nyt yhtäkkiä taas flippasin
Kun kesähetkinä tehtiin raamattuennustuksia ja kirjoitettiin tamppooniin "Surmattujen veri 19.7". Soudettiin saareen ja tehtiin sinne nuotio. Kun näin toisten rakkauden roihahtavan ja omani sammuvan
tää on pelottavaa ja hämmentävää ja samalla ihaninta enkä vaa vois olla onnellisempi
Kun näin rakkaita sukulaisia, kosketin ensimmäistä kertaa laamaa ja aasia. Olin onnellinen niistä ihmisistä, mutta tunsin koko ajan isoisän puuttuvan eikä se kaikki luonnon ja läheisten läsnäolo vienyt pois öistä ahdistusta ja kaipuuta.
jotenki tosi onnellinen olo
Kun Flow jätti meille paljon muistoja, mutta myös unohdettuja hetkiä. Paljon ystävällisiä suukkoja ja rikkinäisen puhelimen sekä viinalla lantrattua kahvia, joka maistuikin ilotulituksilta. Kaikkea sitä onnea, kun sain rakastua yhä suuremmin upeaan artistiin. Pieniä pettymyksiä mutta eniten naurua
taas ollu toivottoman vaikeeta viimeaikoina. miks tää on näin hankalaa?
Kun ajettiin halki Suomen teltta ja heikko retkikeitin mukanamme kohti Nordkappia. Ylitettiin Norjan raja ja ajettiin Pikku G taustalla soidessa koko ajan kohti upeampia vuoristomaisemia. Löydettiin Silfarin kanjoni eikä pystytty lopettamaan sen uskomattoman kirkkaan veden ihastelemista. Tunsin täyden levollisuuden ja vapauden synkkyydestäni parhaiden ystävien seurassa
vituttaa oleminen, en pysty muuhun ku tyytymättömyyteen
olisko pitänyt luovuttaa silloin ku kaikki oli vielä ihanaa?
Ihana teksti ja hieno kontrasti. Itsellä on jäänyt viime vuosina tuo elämää kokeva ja näkevä -osuus pois ja sen tilalle on vain jäänyt harmaa arki. Ehkä tämä selittää, miksi usein ei mikään kiinnosta. Tästä inspiroituneena pitää kirjottaa haaveita tälle vuodelle, että elämään tulee kontrastia eikä vain harmaata.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Hyvä idea, haaveet auttaa jaksamaan varsinkin kun ei niiden tarvitse jäädä haaveiksi :)
Poista